Niputa pienet työt yhdeksi kokonaisuudeksi.

tyonvalitys.fi -sivuston ideana on koota pieniä töitä yrityksistä yhteen ja muodostaa niistä kokonaisia työsuhteita. Helppokäyttöiseksi tehdyn sivuston keskeinen tehtävä on mahdollistaa matalalla kynnyksellä pienien työtehtävien ilmoittaminen. SunUra henkilöstöpalvelut vastaavat työtehtävien kokoamisesta.

Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jota TE-toimisto voi käytettävissään olevien määrärahojen puitteissa myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin.

Palkkatuki on rahallinen korvaus siitä, että työnantaja saattaa joutua käyttämään tavallista enemmän aikaa työntekijän työnohjaukseen. Palkattavan työttömyys johtuu ammatillisen osaamisen puutteista tai palkattavan vamma tai sairaus vaikuttaa selviytymiseen tehtävissä.

Palkkatuki on aina harkinnanvarainen, ja se perustuu työttömän työnhakijan palvelutarpeisiin. TE-toimisto arvioi, kuinka hyvin palkkatuettu työ parantaa työttömän ammatillista osaamista ja edistää avoimille työmarkkinoille työllistymistä.

työnvälitys palkkatuki työntekijä työnantaja

Palkkatukea voivat saada:

  • yritykset
  • muut yhteisöt, kuten yhdistykset, säätiöt, rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat ja seurakunnat
  • kunnat ja kuntayhtymät
  • kotitaloudet

TE-toimisto päättää tuen suuruuden ja keston tapaus kerrallaan.

Palkkatukea voidaan myöntää sekä toistaiseksi voimassa olevaan että määräaikaiseen työsuhteeseen (myös oppisopimuskoulutukseen).Tukea voidaan maksaa myös osa-aikaiseen työsuhteeseen, jos TE-toimisto pitää osa-aikatyötä tarkoituksenmukaisena ja osa-aikatyö edistää henkilön mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille. Tämä voi olla perusteltua esimerkiksi osatyökykyisten työllistymisen kannalta. Palkkatukea ei enää myönnetä vuorotteluvapaasijaisen palkkaamiseen.

Katso palvelumme työnantajalle ja avoimet työpaikat työntekijälle.